Uutiset

30
touko

Findan ja Anvian välinen Anvia Telecom -järjestely ei toteudu

30.05.2016

Finda Oy on saanut tänään tietoonsa, että Elisa ja Anvia ovat sopineet siitä, että Elisa ostaa Anvialta muun muassa Anvia Telecom Oy:n osakekannan. Finda ja Anvia solmivat maaliskuussa 2016 sopimuksen, jonka mukaan Finda ostaa 42 prosenttia Anvia Telecomista. Järjestelyn toteutuminen oli ehdollinen Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnälle, jota ei vielä tämän tiedotteen päivään mennessä ole annettu eikä järjestelyä näin ollen ole voitu viedä päätökseen.

”Findan tavoitteena oli rakentaa Anvia Telecom -järjestelyn myötä yhdessä Anvian kanssa Suomeen neljäs valtakunnallinen kiinteän verkon operaattori. Tosiasia on, että Elisan ja Anvian välisen järjestelyn myötä tätä mahdollisuutta tarjota kuluttajille useampia varteenotettavia kiinteän verkon operaattorivaihtoehtoja ja näin ollen mahdollisuutta kilpailun lisäämiseen ei enää tule”, sanoo Finda Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Leino.

”Findan tarjoama kauppahinta Anvia Telecomin 42 prosentin omistusosuudesta, noin 50 miljoonaa euroa, oli korkeampi kuin Elisan ja Anvian tiedottama vastike. Olemme näin pettyneitä siihen, että emme saaneet tilaisuutta viedä maaliskuussa solmimamme järjestelyä päätökseen”, Leino sanoo.

”Jatkamme Findan sijoitusstrategian toteuttamista hajauttamalla sijoitusportfoliotamme sekä sijoittamalla ICT-alan ja korkean teknologian kasvuyrityksiin”, Leino päättää.

Lisätiedot:

Jarmo Leino, toimitusjohtaja, Finda Oy, p. 044 044 2523

 

Finda Oy on ICT-alan kehittämiseen, omistamiseen ja siihen liittyvään sijoitustoimintaan erikoistunut konserni. Konsernin osakkuusyhtiöistä merkittävin on tietoliikennekonserni DNA.